Itserakkausjuttuu

Joka paikassa saa nykyisin lukea tekstiä itsensä hyväksymisestä juuri sellaisena, kuin on. Jokaisen tulisi rakastaa itseään riippumatta kiloista tai muista ulkonäöllisistä seikoista. Kauneus lähtee sisältä, niinhän sitä sanotaan. Mutta miten se onnistuu, jos ei oikein koskaan ole ollut itseensä tyytyväinen? Jos oman pään sisällä huutaa ankara ääni, "tee enemmän, tee paremmin, et pysty, ei susta oo siihen". Jos ympäristöstäkin tulee sellaista viestiä, on kai aika mahdotonta yhtäkkiä alkaakin rakastamaan itseään täysillä. Ei ole kai olemassa nappia, joka yhtäkkiä kääntää ajattelun siihen suuntaan, että pitääkin itseään maailman ihanimpana tyyppinä ja on täysin tyytyväinen itseensä. Mutta uskon vakaasti, että tyytyväisyyttä itseensä ja tervettä itserakkautta pystyy harjoittelemaan ja kehittämään. Yksin ei kaikkea tarvitse tehdä, vaan voi antaa ympäristön ja oikeiden ihmisten auttaa. Alkaakin kuunnella niitä hyviä ja positiivisia tyyppejä ympärillä ja ehkä pikku hiljaa jopa uskomaan itsekin itseensä. Antaa muiden tukea ja kannustaa.

Olen kuullut joskus sanottavan, että ihminen on viiden lähimmäisen ihmisen summa. Jos ympärilläsi on ihmisiä, jotka arvostelee, syyllistää, tuomitsee, epäilee tai halveksii sun juttuja, hankkiudu niistä eroon mahdollisimman pian. Koska ne myrkyttää sut ja kohta sä alat itsekin uskoa niiden juttuihin. Ja silloin ollaan pahasti sivupoluilla, oikeastaan jo aika lähellä ojanpohjaa. Sieltä nouseminen on työlästä, mutta täysin mahdollista. Jokainen voi muuttaa vain itseään, muita ihmisiä oikein ei. Alkuun voi olla yksinäistä, jos ympärillä on ollut negatiivisia ihmisiä ja niihin haluaa etäisyyttä, mutta hyvä tulee hyvän luo, ennemmin tai myöhemmin. Mielummin yksi postiivista energiaa tuova tyyppi, kuin kymmenen energiasyöppöä. Ystävä, joka on samanhenkinen, kannustaa, innostaa, hyväksyy sut sinuna, eikä vaadi muuttumaan, jaksaa uskoa suhun silloin eniten, kun sä ite et todellakaan usko ittees, on kultaakin arvokkaampi, siitä kannattaa pitää kiinni. Ja tällaisen ystävän kanssa sä tiedät, että se tukee sua täysillä silloinkin, kun päätät yhtäkkiä muuttaa suuntaa tai epäonnistut jossain jutussa täysin.

Itseään voi aluksia huijata tykkäämään itsestään. Tarpeeksi pitkään kun syöttää jotain ajatusta päähän, alkaa aivan varmasti itsekin lopulta uskomaan siihen. Toimii niin hyvässä, kuin pahassa. Jos joka päivä kirjoittaakin illalla pari juttua ylös, miten mahtava tyyppi on. Kehuu itseään hyvin tehdystä suorituksesta. Jos epäonnistuu tai suunnitelma kaatuu, ei rankaisekkaan itseään niin syvästi, vaan koittaakin lempeämpää otetta. Monilla se oma päänsisäinen ääni on se kaikista ankarin, se joka piiskaa, vaatii, arvostelee ja halveksii tekemisiä.  Oman pään sisäinen ääni ei ole koskaan tyytyväinen, aina pitäisi tehdä enemmän ja paremmin. Entä jos se tie on jo kokeiltu ja koittaisikin toisenlaista suhtautumista ja tapaa puhua itselleen? Vanhaan voi aina palata, jos lempeys ja positiivisuus ei tunnun hyvältä.

Eikö lapsenkin itsetunto nouse parhaiten kehumisella ja kannustamisella, ei rankaisemisella tai arvostelulla? Miksi sama ei toimisi aikuisellakin? Tehdään asioita sen takia, että ne tekee meille hyvää ja ansaitaan tietenkin vaan parasta. Olen löytänyt liikunnan ilon ihan kokonaan uudelleen, olen antanut itselleni luvan harrastaa juuri niitä lajeja, joista nautin, enkä tee mitään sen takia, että näin on pakko tehdä tai koska naistenlehdissä sanottiin, että olet huono ihminen, jos et käy kuntosalilla. Yritin viime talvena käydä yksinään salilla, koska luulin, että niin kuuluu tehdä. Mutta se vaan ei ollut yhtään mun juttu, en nauttinut siitä yksinäisestä puurtamisesta. Sen sijaan olen nyt treenannut yhdessä muiden kanssa ja todennut, että ryhmätreenaaminen on se mun juttu, se on asia josta nautin ja sen takia teen nyt sitä, vaikka kuntosalitreeni olisikin muodikkaampaa.

Mulla on täydelliseen hyväksymiseen ja lempeyteen vielä matkaa, mutta olen aloittanut ja onneksi jo kaukana siitä pahimmasta itseni rankaisijasta. Jos on tottunut vuosikaudet puhumaan itselleen negatiivisella tavalla, ei se puhe ihan hetkessä positiiviseksi kannustukseksi muutu. Mutta joku päivä sitä vielä ihmettelee, miksi olinkaan niin ilkeä itselleni joskus. Pään sisäisellä äänellä on merkitystä kaikkeen, mitä teemme elämässä, miten toimimme ihmissuhteissa, kuinka suhtaudumme epäonnistumisiin ja uskallammeko ottaa uusia haasteita vastaan. Sen jälkeen, kun oikeasti uskoo itseensä, eikä pelkää epäonnistumista jo heti alussa, on mahdollisuudet ihan mihin vaan. Jos huomaat olevasi itsellesi ilkeä, aloita positiivinen puhe jo tänään. Kuvittelen usein, että olkapäilläni istuu kaksi hahmoa, toinen on ilkeä pirulainen ja toinen lempeä ja kannustava. Tähän asti ilkeä pirulainen on ollut iso ja vienyt lempeältä tyypiltä kaiken tilan ja mahdollisuuden kasvaa. Nyt ne roolit saa pikkuhiljaa muuttua ja jossain vaiheessa ilkeä pirulainen kuolee ja kuihtuu kokonaan pois ja jäljelle jää vain lempeä ja kannustava tyyppi.

Mariskan sanoin

Olen vihdoinkin käsittänyt sen
Mä oon fiksu ja kivannäköinen Kaiken hyvän todellakin ansaitsen Mitä tielleni sattuu Helppo muista on kyllä välittää Mut itteänikin mun täytyy silittää Lupaan täst edes aina yrittää

Itserakasta viikon jatkoa <3