Onko olemassa oikeita syitä, vai ovatko kaikki syyt tekosyitä? Kuinka helppoa itselleen valehtelu oikein on? Mä oon ainakin mestari tässä syiden keksimisessä, välillä huomaan käyväni sellaista monologia itseni kanssa, että ulkopuolista kyllä naurattaisi. Ja se vielä tulee niin huomaamatta, " voin ottaa tänään tuplamäärän raakasuklaata, kun en eilen syönyt yhtään", "mun tekee mieli hapankorppua, jos jätän kasvikset väliin ja syön niiden edestä hapiksia", "oon tänään käyny kuitenkin jo lenkillä, joten voin aivan hyvin ottaa vähän reilumman palan raakakakkua" ja niin edelleen. Sitä tarvitsee itselleen tällaisen "oikeutuksen" syödä jotain lisää tai enemmän. Sama koskee liikuntaa, vaikka rakastan urheilua, mun on silti joka kerta motivoitava ja välillä pakotettava itseni liikkumaan. Siitä saatava nautinto on ihanaa, mutta niin rutinoitunut en vielä ole, etteikö sohvan pohjalla makaaminen hyvin usein houkuttaisi enemmän. Itse asiassa mun pitäisi tälläkin hetkellä olla menossa salille ulkotreeneihin, mutta koska nukuin vähän liian pitkään ja laiskotti, päätin siirtää liikunnat lenkkeilyksi tänään.
Taas tekosyitä tekosyiden perään, välillä tuntuu, että koko elämäntapojen muuttaminen on yhtä kaupantekoa, otanko lisää, vai jätänkö ottamatta vai otanko kenties vain puolikkaan määrän, menekö salille tänään vai siirränkö urheilun huomiselle? Ehkä se on niin, että tämä kaupanteko on pakollinen osa tätä prosessia ja joskus viiden vuoden päästä ihmettelen koko hommaa, terveellinen syöminen ja säännölliset liikuntakerrat ovat niin normaali osa mun arkea, ettei tällaista keskustelua tarvitse jatkuvasti käydä. Toisaalta eikö homma voisi olla vain helppoa, kamat niskaan ja ulos? Ei syö mitään epäterveellistä ja problem solved? Mutta koska oon nainen, ei se ihan niin vaan onnistu ;)
Olen monesti miettinyt näissä tilanteissa, onko olemassa oikeita syitä ja selityksiä? Esimerkiksi ehkä tavallisin syy syödä epäterveellisesti on kiire. Ei muka "ehdi" valita parempia vaihtoehtoja, ottaa kirsikkatomaattia kaupasta karkkipussin sijaan tai rahkapurkkia välipalalla pullan sijasta. Näitä olen itsekin itselleni syöttänyt useaan otteeseen. Mutta miten esimerkiksi salaatin valitseminen ravintolassa on yhtään sen nopeampaa/hitaampaa, kuin hampurilaisen? Kiire vaikuttaa ehkä siihen, että ei jaksa, eikä viitsi suunnitella asioita ja ruokia ennaakkoon ja elää vain hetkessä omien mielihalujen mukaan. Raskaan työpäivän jälkeen nälkäisenä ne mielihalut saattavat huijata sinut haluamaan jättiateria hampurilaisia ja sen jälkeen urheilu tai mikään muu, kuin sohvalla koomassa makaaminen ei todellakaan voisi kiinnostaa.
Siinä kohtaa, kun uudet valinnat ovat rutinoituneita ja muuttuneet arkiseksi tavaksi, näitä selityksiä ei enään tarvita. Lapsille täytyy usein perustella monta kertaa viikossa, miksi hampaat pitää pestä joka ilta. Harvoin aikuisen ihmisen tarvitsee tätä itselleen perustella tai pakottaa, koska se on niin rutiinia jokaisena iltana. Mutta ennen rutiinin muodostumista itseään joutuu vähän pakottamaan ja jopa huijaamaan terveelliselle raiteille. Itsestään se ei tule tapahtumaan, enkä enään usko mihinkään kuuden viikon ihmemuutoksiin. Vaikka olenkin sellaiseen joskus sortunut... Fyysisiä muutoksia voi parissa kuukaudessa tapahtua paljonkin, mutta pään sisällä ne ajatukset vievät väkisinkin aikaa ainakin pari vuotta. Mitä useammin uutta tapaa toistaa, sen helpommin siitä muodostuu rutiini. Ja lipsumisia tulee väkisin, ne on vaan hyväksyttävä osaksi prosessia. Mutta ei niihin ole pakko jäädä vellomaan, eilisen huono päivä ja väärät valinnat eivät määrittele tätä, huomista tai tulevaa viikkoa. Aina on mahdollisuus kääntää kelkka oikealle raiteelle.
Itse olen omassa muutoksessani siinä vaiheessa, että tietyt jutut tuntuvat tosi helpoilta ja valinnat onnistuu rutiinilla. Mutta sitten taas on monia kompastuskiviä, joihin täytyy vielä toden teolla keskittyä, yhdeksän kuukautta vasta hommaa takana, mutta ehkä kolmen vuoden päästä voin sanoa valintojen olevan helppoja ja itsestäänselviä?
Ihanaa viikonloppua <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti